uusi vuosi, vanhat kujjeet

Niinhän siinä kävi, että vuosi vaihtui toiseen ilman sen kummempia pyristelyjä taikka juhlimisia – tosin kotona tätä suurta tapahtumaa juhlistettiin milläpä muulla kuin perunasalaatilla, viimeisillä kinkkupalasilla, patongilla ja useilla juustoilla (kuten myös joulunakin) sekä uunituoreella omenapiirakalla (mikä oli meikän käsialaa!)

Lupauksia en tehnyt, koska en tule ikinä kuitenkaan aloittamaan mitään urheiluharrastusta, olemaan karkkilakossa taikka elämään onnellisesti mutta terveellisesti, sillä onni on syödä suklaata ja kattella sitä lemppari tv-sarjaa aivan liian pitkään.Tehtiin viime vuonna erään ystävättären kanssa ”kymmenen uuden vuoden lupausta” –lista, ja tästä listasta sain yliviivattua sen ensimmäisen kohdan. (Mikä oli että lue Taru sormusten herrasta kirjasarja) Omasta ylipitkästä lupauslistastani sain toteutettua ehkäpä juuri ja juuri sen kaksi ja puoli lupausta.

Koska lupaukset ovat siis aina häilyviä ja toteuttamiskelvottomia, on aika ottaa käyttöön järeämmät keinot, jota kutsutaan nimellä tavoitelista.

Jopas kuulostaa nyt niin vakavalta ja aikuismaiselta! (Ja näyttäisikin, ellei kaikkia viittä eri tavoitetta olisi saksittu omiksi lapuikseen ja leikitty sitten vähän kuvanmuokkausohjelmalla.) 

Ja kuten tavoitteesta nro 1 huomaa, niin tällä kertaa ollaan mietitty asiat hyvin konkreettisesti! Hammastädin piinapenkissä en ole käynyt vuosikausiin ja musta tuntuu, että olisi aika tarkistaa se purukaluston kuntoluokitus. Huonona vitsinä olen kaikille kuuntelualttiille ihmisille heittänyt, että hammaspeikothan on mun hammaskoloihin asettuneet asumaan ihan suurperheeksi asti. Pitäs ilmiselvästi evakoida ne jonnekin muualle!

En kai ole ainoa, joka on asunut poissa kotoa jo miltei iäisyyden (noin puolitoista vuotta) ajan ja siltikin kokkaustaidot riittävät siihen yksinkertaisimman makaronilihamössö-seokseen taikka kanawokkiin? Onneksi keittiössä taittuu myös perunoiden kuorinta ja jauhelihan käsittely, ettei nyt pelkästään niihin kahteen ruoka-ateriaan jäädä. Kaipaan siltikin hieman vaihtelua tähän ainaiseen opiskelijaruokaan! (Tai ruoattomuuteen... :D ) Usein kuin uusia makuja kokeiltaessa palaa käämit tai sitten joku muu.

Karu totuus: aikaa ei vaan riitä. Helpompi on ottaa jokin tv-sarja ja tunkea levy tietokoneeseen kuin aukaista kirja ja alkaa lukemaan sitä. Nuorempana luin paljon kasoittain kirjoja ja kirjastossa muistin nuorten kirjaosaston miltei ulkoa, mutta nykyään laiskuus (ja koulu ja se ettei ole aikaa ja muut sata tekosyytä) vie voiton. Tänä vuonna skarppaan kyllä kirjojen lukemisen kannalta, en halua lukea pelkästään koulukirjoja!

:

Oikeastaan mulle riittää, että täällä on sänky jossa voi nukkua. Millään muulla ei ole väliä.

Olen kuitenkin tullut tulokseen, että on aika noloa kutsua kavereita kylään kahtelemaan pelkkää sikolättiä ja valkoisia seiniä. Ja sitä sänkyä ja pöytää. (Sitten ihmetellään, että miksi mun luokse ei koskaan pääse, haha. Ennemminkin miettisin, että kuka tänne haluaa tulla) Tässä on ollut jo yli puolen vuoden ajan eräs sisustusremontti kesken, joten jospa se tässä jossain vaiheessa saisi tuulta siipiensä alle muualla kuin meikän mielessä!

Kaverini ovat usein todenneet, että jos Vida on ajoissa paikalla, niin jokin luonnonihme on ilmiselvästi tapahtunut.

Eli olen siis aina myöhässä. Kaikkialta. Jos olen joskus ajoissa, niin kyse on sitten siitä kuuluisasta luonnonihmeestä. (Ellei kyse ole sitten töistä, mikä taas on mulle se luonnonihme.) Jos tämä tavoite tulee pitämään, niin mulle saa nostaa hattua, antaa vähintään kymmenen papukaijamerkkiä ja sata pistettä! Tänään tosin korkattiin tämäkin tavoite epäonnistumaan, sillä kouluun saavuin tunnetusti viisi minuuttia myöhässä. :D Tää myöhästyminen taitaa olla ihan meikän oma tavaramerkki!

Nyt kun kaikki tavoitteet on lausuttu ääneen, onkin hyvä aika unohtaa nää ja seuraavana uuden vuoden aattona miettiä, että tapahtuikohan vuoden aikana mitään muutosta. (Ja suuresti epäilen, että tuskin!)